Tein minikatsauksen yksinäisyyden vähentämiseen kohdistetuista interventiosta. Alla pääpointteja.
Laadukkaita tutkimuksia yksinäisyyttä vähentävistä interventioista ei ole vielä kovin paljoa. Interventiotutkimuksia on tehty eniten vanhemman väestön yksinäisyyteen liittyen. Erityyppisiä interventioita on tutkittu, mm. sosiaalisten taitojen parantaminen, sosiaalisen tuen lisääminen, sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistavien tilaisuuksien lisääminen ja epäedullisten sosiaalisten kognitioiden muuttaminen (Masi et al., 2011).
Alustavan tutkimusnäytön mukaan tehokkaimmilta vaikuttavat sosiaaliseen kognitioiden muuttamiseen tähtäävät kognitiiviset ja kognitiivis-behavioraaliset interventiot (Mann et al., 2017; Masi et al., 2011; Pamela Qualter et al., 2015). Näitä ovat mm. sosiaalisen hyväksynnän virittämiseen (priming) tähtäävät interventiot ja kognitiivis-behavioraalinen terapia (CBT). Sosiaalisen hyväksynnän virittämiseen tähtäävssä interventioissa pyritään lisäämään tarkkaavuuden kohdistumista sosiaalisen ympäristön positiivisten seikkoihin ja mahdollisuuksiin (Pamela Qualter et al., 2015). Kognitiivs-behavioraalinen terapia pyrkii vaikuttamaan haitallisiin sosiaalisiin kognitioihin, joita ovat mm. negatiiviset asenteet, automaattiset negatiiviset ajatukset muista ja sosiaalisista interaktiosta, uskomukset siitä, että ei voi luottaa muihin, alhainen itsetunto, ulkoinen hallintakäsitys (en voi itse vaikuttaa sosiaaliseen elämäni kehittymiseen tai yksinäisyyteeni) (Pamela Qualter et al., 2015; S. Cacioppo et al., 2015).
(Masi et al., 2011) ja (S. Cacioppo et al., 2015) mukaan näyttää siltä, että sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuksien lisääminen ei auta yksinäisyyden vähentämisessä. Koska tutkimukset ovat keskittyneet pääasiassa vanhempaan väestöön, voi sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuksien lisääminen olla tehokas interventio muissa kohderyhmissä (Pamela Qualter et al., 2015).
Yksinäisyyttä voidaan todennäköisesti vähentää myös hoitamalla paremmin terveys- ja mielenterveysongelmia, joihin usein liittyy yksinäisyyttä
(Pamela Qualter et al., 2015) mainitsevat, on ennaltaehkäisyn osalta otollisin ajankohta lapsuus ja nuoruus, jolloin koko ikäluokka on helposti saavutettavissa koulujen välityksellä.
Viiden vuoden iässä pitkittynyttä yksinäisyyttä myöhemmin lapsuudessa ja nuoruudessa (high stable -trajectory) ennustivat seuraavat tekijät: uskomukset liittyen epäluottamukseen, matala luottamus, matala vertaisten hyväksyntä, negatiivinen reaktiivisuus, internalisoiva attribuutiotyyli, matala itsetunto ja passiivisuus havainnoidussa leikkitilanteessa. (P. Qualter et al., 2013) Tutkimuksen mukaan heikommat sosiaaliset taidot, masennus ja aggressiivisuus seitsemän vuoden ikäisenä ennusti korkeampaa yksinäisyyttä ja yksinäisyyden kasvua ikävuoteen 15 mennessä. (Schinka, van Dulmen, Mata, Bossarte, & Swahn, 2013). Yllä oleviin kohdistuvat interventiot ja preventiot voivat ennaltaehkäistä pitkittynyttä yksinäisyyttä lapsuudessa ja nuoruudessa.